mokkiveneet satamassa.

VINKIT, BLOGI

Olemme, myös itse ve­nei­ly­kär­pä­sen pu­rai­se­mia. Se tapahtui 80 -luvun alussa ja se kärpänen oli silloin pur­je­ve­ne­kär­pä­nen. Kun nyt olemme siir­ty­neet ran­ni­kol­ta sisämaan jär­via­lu­eel­le Saimaalle, niin veneily on
muuttanut muotoaan.

Veneilyn tyyli on kuitenkin pysynyt samana, eli vauhdin sijasta viilis on
tärkeintä. Luurailu (hitailu, ajan tap­pa­mi­nen ym.) vesillä on mitä mainioin
ajan­viet­to­ta­pa. Olla aina menossa jonnekin, eikä oikein minnekään. Ja kun maisemat mat­kal­la­si vaihtuvat alati, niin voit painaa pääsi, vaikka joka yö eri tyynyyn.

Vinkit veneilyyn poh­jau­tu­vat omiin ko­ke­muk­siin, lai­tu­ri­kes­kus­te­lui­hin
kans­sa­ve­nei­li­jöi­den kanssa, sekä har­ras­tuk­seen kuuluviin huhu­pu­hei­siin.
To­tuusar­vo on sen mukainen!

Hyö­dyl­li­set vinkit

Mökkivenevuokraus, vinkit

Juu­ri­sal­mi, Mikkeli

Kun saavut Mikkelistä Juurisalmeen ja kaipaisit pientä

taukoa, niin lähes sillan alla onkin laituri juuri sopivasti.

Älä edes harkitse kiinnittyä sen kylkeen, vaan laita vene

esimerkin mukaisesti.


Vaikka Juurisalmessa on nopeusrajoitus, niin väylää

pitkin kulkevat veneet saavat kyllä kahvit syliisi.

Omakohtainen kokemus taustalla, kun iso dc-vene ajoi

kilpaa vesijetin kanssa ohitsemme.


Vesillä oltaessa tilanteet saattavat muuttua yllättäen,

vaikka ilma olisi aivan tyyni. Valittavasti osa veneilijöistä

ei välitä säännöistä ja hyvät tavatkin ovat hukassa.

Mökkivenevuokraus, vinkit

Lietvesi, Puumala

Jos kaipaat tuoretta kahvia tai jäätelöä, sekä pientä

jaloittelua, niin tässä kannattaa poiketa. Lietveden

Maisematie 62 on kansainvälisestikin huomioitu kohde.


Tuulille alttiina oleva venelaituri on helposti lähestyttävä,

mutta kiinnittyä ei kannata väylän puolelle. Laituri toimii

aallonmurtajana, kun laitat veneen vastakkaiselle

sivulle ja parempi vielä, jos perästä ankkuroit ja keulan

kiinnität laituriin.


Tässä kohtaa Saimaata veneilijällä on vastuu ja 

velvollisuus vain itsellään. Sen saimme kokea eräänä aurinkoisena heinäkuun päivänä juuri tuossa laiturissa. Olimme palaamassa Kioskilta veneellemme, kun

Mikkelin suunnasta lähestyi isohko liukuva matkavene marssivauhtia, kunnolla kantaten kallistuneena sillan

alla kaartuvaan väylään.


Hetken aikaa sulavaa menoa ihasteltuamme, 

huomasimme kuinka syntynyt aallokko sai laiturin ja 

siinä olevat pari venettä pomppimaan villisti. Oma veneemme kesti yllättävän aallokon paremmin kuin vastakkaisen puolen soutuvene. Sen veneen 

irtotavaroista ainakin kaksi airoa omistajat saivat 

poimia rantakivikosta.




Merikarttaleike-Varkaantaipaleen kanava

Var­kaan­tai­pa­le, Mikkeli

Veneretkellesi saattaa osua myös kapeita avokanavia.

Rajoitettu ajonopeus on niissä hyvinkin alhainen, eikä

väistämis- tai etuajo-oikeutta ole osoitettu erikseen.

Lisäksi näköyhteyttä läpi kanavan ei aina ole.


Hitaasti ajaen liukuvatyyppinen vene on vaikea

ohjailtava. Venettä onkin ajettava ns. toinen käsi 

kaasulla. On annettava veneelle hetkellinen potku

moottorilla, suunnan korjaamiseksi menosuuntaan.

Moottorin asento on huomioitava myös temppua

tehdessä.


Tätä veneilytaitoa tarvitset jatkuvasti, joten sitä

kannattaa harjoitella erikseen, vaikka järven selällä.

Sama oh­jau­tu­vuuso­mi­nai­suus on myös vesijeteillä.

Tämän, vesijetin kuljettajan jetille antaman "potkun"

olemme saaneet kerran kokea. Se olikin sellainen

aalto, joka siirsi venettämme sivusuunnassa

metrin verran ahtaassa kanavassa.

13.12.2021

Lo­ka­kui­nen päivä saaressa

Tällä veneretkellä oli tarkoitus tutustua saareen, josta puuttuisi ihmisen aiheuttamat arvet, niin maastoon, kuin kasvustoonkin. Myös saaressa asustavat eläimet ja niiden elinolot kiinnostivat. Sellainen retki oli tehtävä yksin, eikä silloinkaan sopinut ajatella ääneen kovin meluisasti, jos halusi kohdata eläimiä.


Kun etsit sopivaa rantautumispaikkaa, niin tässä vinkkejä:

Varmista kartasta, että saari on asumaton.
Valitse saaresta tyyni puoli ja mieluimmin hiekkaranta.
Vältä veneväylän puoleista rantaa.
Varaa esille ankkuri (perään), köysiä, mela ja puoshaka.
Seuraa plotterista syvyyttä, sekä kartassa merkattuja kiviä.
Nosta moottoria ylemmäksi, ja aja pieniä pätkiä kerrallaan.
Tähystä jatkuvasti järven pohjaa, anna veneen lipua.
Tärkeää! Muista kiinnittää ankkuriköyden pää veneeseen, ennen kuin lasket ankkurin.
Laske ankkuri perästä varmistamaan veneen asentoa parkissa.
Kiinnitä veneen keula rantapuuhun tms.
1639392827160_Navis%201%20kiviranta%204%20mp.jpg-me

Tässä parkissa kivikkoinen tyyni ranta, eikä veneväylää aaltoja aiheuttamassa.

Seuraavassa maisemaa suojelualueelta Etelä-Suomesta.

Täällä Saimaan saaristossa olevilla suojelualueilla olemme kuitenkin vielä aivan neitseellisissä oloissa, ja hyvä niin. Olkoon se luonnon luksusta. Seuraavassa muutamia vinkkejä sen luksuksen säilyttämiseksi:

Vähiten kulutat saaren maastoa, kun pysyt rannalla vesirajassa.
Jos kuitenkin päätät lähteä sisälle saareen, niin lue lisää...
1639398159694_Polku%204%20mp.jpg-me

Etelä-Suomen suojelualueiden virkistysarvo joutuu koetukselle suurien kävijämäärien johdosta.

Tässä saaressa ei ole virallista retkireitistöä, vaan liikkuminen tapahtuu jokaisen oikeudella. Niinpä voitkin vielä kulkea näissä maisemissa. Eläimistä ainakin supikoira oli valinnut reitin samoin. Huonotapainen sekin, kuin moni meistä ihmisistäkin, kakkinut polulle. Tässä saaressa oli joskus harjoitettu metsätaloutta, koska alueelta löytyi kaadettujen puiden kantoja. Mutta oli siellä kulkeminen helpompaakin. Ei ollut vaarana konkelot, nuo toisiaan vasten nojaavat puunrungot, jotka voivat rojahtaa kulkijan viereen koska tahansa.


Vaikka satamasta avautuvalla Harvion selällä tuuli puhalsi lähes 10 m/s, niin täällä saaren sisällä metsän suojassa oli hyvät oltavat. Matka jatkui saaren korkeimmalle kohdalle. Matkalla kannattaa miettiä myös: 

Pysyykö tuulensuunta samana koko retken ajan.
Tiedänkö sijaintini saaressa.
Missä pysähtyisin nauttimaan hiljaisuudesta.
Miksi en ottanut retki-istuinta mukaan?
1639654298490_Supikoiran%20polku%204%20mp-me.jpg

Aution saaren asukkaat (eläimet) ja vähäiset vierailijat ovat käyttäneet samaa polkua.

Järveltä katsomani jäkälän peitossa oleva kallio oli nyt edessäni. Kulkemani polku oli kallion sivussa mustikan varpujen lomassa. Oli helppo pysähtyä ja kuvitella miten tuo kallion kohta on elänyt aina ne neljä vuodenaikaa. Kesällä jäkälä kuivanut rapeaksi ja näin syksyllä täysissä voimissaan loistaen aina alas järvelle saakka.

Näin tapahtuu jatkossakin vuodesta toiseen. 


Se mitä esimerkiksi ilmastonmuutos tuo tullessaan, on tämän luontokohteen kohdalla havaittavissa vasta vuosien, tai vuosikymmenten päästä. Olisiko siinä motivaatio uudelle saariretkelle? Nyt otetut kuvat vertailuna senhetkiseen maisemaan.


Maisemallisesti tällaisten paikkojen suojelu on tietysti perusteltua, mutta onko

siitä hyötyä oikein kenellekään, jos paikat esiintyvät vain kuvissa. Uskonkin, että

toimimalla yhteistyössä maanomistajien kanssa, ovat monet tämän kaltaiset

paikat saavutettavissa Saimaalla.

1640949355762_J%C3%A4k%C3%A4l%C3%A4kallio%201%204%20mp-me.jpg

Maisema kalliolta aurinkoiselle Saimaalle.

Kallioisten saarien puusto on ajan saatossa tietenkin kehittynyt vallitsevan

ympäristön ja maaperän mukaisesti. Vaikka täällä oli mänty valtapuulajina, niin

ei tätä voinut puupelloksi kutsua. Kuitenkin humuspitoista maata oli löytynyt kasvualustaksi tuulessa lentäneille siemenille.


Aamuisen tulomatkan jälkeen oli tuuli hieman rauhoittunut ja syksyinen aurinko jaksoi vielä järven selkää hyväillä. Tämä saaren pohjoinen puoli oli varjossa.

Humina puiden latvoista oli poissa. Hiljaista oli ja se pisti miettimään, että millainen

maisema täällä on ollut esimerkiksi 1700 -luvun alussa.


Olisiko nenään leijaillut keitetyn tervan tuoksu, mäntypuun kitkerä savun haju

ja korvaan kantautunut elämisen äänet lähimetsästä? Olisiko kalliolta voinut nähdä puiden (mäntyjen) uittoa ja käsittelyä tervan polttoon sopivaksi? Lisäksi riistan perässä juoksevia ja kalojen joukossa kahlaavia lajitovereita?


Kun palaan taas hetkeen, niin huomaankin, että on jatkettava matkaa, jos aion

reissusta palata sovitussa ajassa.



1640952348875_J%C3%A4k%C3%A4l%C3%A4kallio%204%20mp-me.jpg

Seuraava ihmettelyn kohde olikin myrskyn kaatama haapa, jonka kuori oli kelvannut ravinnoksi todennäköisesti hirvieläimelle. Jälkeenpäin sainkin kuulla, että saarissa niitä

vierailee todella paljon.


Olin kyllä itsekin laittanut asian merkille, sillä yhdellä reissulla sammutin veneen

moottorin ja ajelehdin äänettömästi tuulen vietävänä saarten välissä. Samanaikaisesti

hirvinaaras lähti oikealta kahlaamaan saarten väliseen salmeen. Tiesin, että veden

syvyys kohdassa oli vain reilu metri, joten reitti olisi helppo.


Kun otin kameraa esille, niin jo se pieni kolahdus sai hirven pysähtymään ja kääntymään

takaisin tulosuuntaansa. Päätin käydä katsomassa kulkukohdan ja huomasin rantakaislikossa uoman ja kovassa hiekkapohjassa selvän polun.


Olin siis osunut hirvien vakituiselle reitille, polulle, jota kulkien monet sorkkaparit olivat astuneet vuosien ajan. Lisäksi näiltäkin kulkijoilta oli jäänyt maastoon luonnollisesti

ulosteet, nuo pähkinöitä tai tammenterhoja muistuttavat papanat.

1641891245738_Haapa%202%204%20mp-me.jpg

Saaren keskivaiheilla olevasta kivimuodostelmasta tuli mieleeni maisema, joka voisi löytyä kuvituksena lasten satukirjasta. Vain satuhahmot puuttuisi kuvasta.


Siispä kaikki pysähdyksen arvoiset maisemat eivät tarvitse olla aavaa järven selkää, vaan kameraansa voi tallentaa palan maapalloa sieltä missä kulloinkin on.


Kukahan osaisi kertoa milloin kivet ovat olleet paljaat? Tuskinpa edes maanomistajakaan.

Saatikka, onko edes tietoinenkaan paikasta, tai välittääkö tuon taivaallista koko asiasta.


Siis näin kulkien, havaintoja luontoympäristössä tehden, tuntui, että aika menetti

merkityksensä. Ja koska ihmisen aiheuttamat äänet olivat poissa, niin tällä kertaa hiljaisuuden tavoittelu onnistuikin. Se ei kuitenkaan tarkoittanut täyttä hiljaisuutta.


Luonnossa jokaisella vuodenajalla onkin oma äänimaailmansa. Esimerkiksi tällä reissulla

linnusto oli lähes hiljaa. Näin tiaisparven joka oli melkein äänetön, vain siivistä lähtenyt pyrähtelyjen ääni oli kuultavissa. Korpin kraakunta olikin ainut äänihavainto tähän saakka.


Saaren sisäosassa ei ollut selviä polkuja, oli vain ristiin rastiin olevia uomia mustikkamaa

tyyppisessä varvikossa. Kierros jatkui ruskeiden lehtien varistessa alas maahan.

Onhan joku sanonut, että etenkin tammen lehdet tulla kolistelevat oksien välistä ja rojahtavat sitten puun juurelle sammalikkoon. Ääntä sekin.

1642417419332_Sammalkivet%204%20mp-me.jpg

Saaren eteläpuolella kiipesin jälleen kalliolle. Täällä oli helppo pysähtyä, oli kivikin johon saattoi istahtaa. Mietiskelin kaatuneiden puiden kohtaloa kalliolla. Männyn siemenet olivat vuosia sitten löytäneet hyvän humuspitoisen kasvualustan, jossa ei ole ollut vedestä pulaa. 


Auringon valoakin oli riittänyt, koska naapureita ei lähellä ollut. Juuristo oli samalla laajentunut ja antanut tukensa puukaksikolle. Kun puiden maan päällinen massa oli karttunut liian suureksi juuristoon nähden, niin tuulen avittamina puut olivat kaatuneet.


Uudistuu se metsä näinkin, eli luonnollisesti. Voisikohan täällä käydä joskus vuosien päästä katsomassa, olisiko kosteaan kuoppaan kertynyt kasvupohjaa uusille siemenille? Tai kenties olisiko siinä jo taimet.


Järvillä voikin liikkua monin eri tavoin, kukin tyylillään. Kun pelkän veneillä kruisailun sijaan valitseekin tavaksi poiketa esimerkiksi saareen, toimien siellä luonnon ja ympäristön ehdoin, niin uskon kehon ja mielen virkistyvän aivan eri tavalla.


Syksyinen päivä saaressa alkoikin olla lopuillaan. Vielä olisi tuo reilu viiden kilometrin vesimatka Harvion selkää pitkin takaisin Anttolan satamaan. Tuuli oli vastainen, kuitenkin lempeä etelätuuli. Allokko sellainen, että liukuvan venetyypin ominaisuudet tulivat käyttöön.

Tykkään aina kelin salliessa ajella siirtymät selkävesillä noin 30-35 km:n tuntivauhtia. Toivon, että näin luonto ja lompakko kiittävät.

1643018955447_Kaatunut%20m%C3%A4nty%204%20mp-me.jpg

Olisi ollut mielenkiintoista tietää puiden ikä, ainakin koon perusteella ovat eri-ikäisiä.

13.09.2021

Rus­ka­ve­nei­lyä Saimaalla

Venevuokraus Saimaalla on kääntymässä kohti syksyä.

Vain sinnikkäimmät asiakkaamme ovat kelien niin salliessa

valmiina lähtemään vesille. Rannoilla alkaa ruska rehottamaan, saarien sammal ja jäkäläpeitteiset kalliot

ovat turvoksissa. Maisema on erilainen kuin keskikesällä.

Järviluontokin siis valmistautuu pikkuhiljaa ensilumiin ja vesien jääpeitteeseen.

Sitä ennen kuitenkin on Anttolan ympäristössä ja etenkin Luonterilla vielä paljon ihasteltavaa.

Veneily Saimaa on koonnut sivuillensa vuosien saatossa paljon salattua Saimaata kuvin, tekstein ja videoin.

1631537875522_R-vinkit,%20Raintsaari%20001.jpg-me

Kuvia Raint­saa­res­ta

Raintsaari on Anttolan satamasta sopiva kohde päiväretkeilyyn.

Nyt vain sattui sateinen päivä, joka ei matkantekoa kuitenkaan

haitannut. Perillä tulipaikkaa varten olivat valmiit koivuklapit, 

niin homma toimi. Ruumiillisen työ tekijänä kun ei nuotiopuiden 

teko vapaa-ajalla oikein kiinnosta.

1631540138450_R-vinkit,%20Raintsaari%20003.jpg-me
1631540197249_R-vinkit,%20Raintsaari%20002.jpg-me
1631540259187_R-vinkit,%20Raintsaari%20004.jpg-me
05.07.2021

Huo­mioit­han veneen kan­ta­vuu­den

Vaikka vuokrattavat veneemme ovat rekisteröityjä kuudelle henkilölle, niin matkatavarat

mukaanluettuina veneiden ominaisuudet kyllä loppuvat. Kuorman tasainen jakaminen koko

veneen alueelle auttaa jonkin verran, mutta moottorista kuitenkin loppuu voima.

Koska emme kysy matkustajien määrää vuokraushetkellä, jää arvio matkasta kipparin

vastuulle. Jos taas tiedämme tilanteen, niin suosittelemme asiakkaalle kahta venettä ja vuokrattuaan ne, hän saa yhteisvuokrasta 10 % alennusta, samoin kuin ret­ki­kun­ta­ve­nei­li­jät. Muutoin pyydämme kääntymään sellaisen tahon puoleen, jolla on matkaan sopivampaa kalustoa.

Oman kokemuksemme mukaan tällaisella veneellä parhaiten veneilee pieni seurue + tavarat yhteensä noin 300 kg ja silloinkin painoa on hyvä jakaa keulaan.

Lisäksi painoa kertyy koska veneetkin ovat varusteltu kattavasti:

- Polttoainetta, varakanisteri 5 L

- Kaksi ankkuria ( 7,5 ja 5,0 kg) omilla lyijytäyteköysillä

- Poijuhaka pitkällä köydellä ym. ja nämä kaikki veneen peräosassa.

Suositeltava tapa ennen lähtöä on toinen ankkurikassi köysineen siirtää keulakaiteeseen,

sillä onhan ankkuri veneen jarru ja oltava aina helposti käsillä.

Ps. Ankkurointi keulasta kahvitauon ajaksi pitää veneen keulan tuuleen ja matkustamon

suojaisena.

1617904689539_Navis%20%201%20%20009%20%20%204%20Mp.jpg-me

Yh­teys­tie­dot

Tilapalvelu Ruuslev Ay

Lukkarilantie 21 A        

04600  MÄNTSÄLÄ     

Y- tunnus  0850440-6                  

puh. +358400202114 

email     reijo@mokkivene.fi    

© MÖKKIVENE-SAIMAA  2021 - 2022