Toiminta-alue /
Toiminta-ajatus

Pienveneilyn ollessa kyseessä toimintamme pääkohdealue tulee olemaan allakuvattu vesistö.

Mökkiveneluokkaan kuuluvat veneemme, soveltuvat erinomaisesti matkailijoille, joilla on sopiva

veneilytaito kyseisiin veneisiin. Kenties kotilaiturissakin on vastaavanlainen vene.


Vesistö on kuitenkin eri ja siksi pyrimmekin luomaan asiakkaillemme parhaan mahdollisen kokemuksen

vierailtuaan veneillämme Saimaalla. Kun kuitenkin olemme järviluonnon keskiössä, niin muuttuvia

elementtejä päivän kulkuun on tarjolla paljon.


Sen vuoksi olemme realisteja aikataulujen, säiden, ehdottoman siisteyden, ym, ym asioiden suhteen.

Voisikin ajatella, että tyytyväiset asiakkaamme ovat myös selviytyjiä Saimaalta palatessaan.

On nähty, on koettu ja opittu uusia asioita, sekä saatu kotiin vietäväksi kaikkea sitä, mitä

Saimaa parhaimmillaan tarjoaa.


Unohtamatta kuitenkin sitä tosiasiaa, että operaattorin (Anttolan Kone ja Urheilu) kanssa

yhteistyössä toteutettu vuokrauspalvelu kausittain, ajalla 01.05-31.10 tiivistyy parin kuukauden kiireeseen.

Silloin puhutaankin Saimaan rantojen palvelujen selviytyjistä. Siispä tyytyväisyyden

toivoisi olevankin molemminpuolista.

Merikarttaleike Mokkiveneiden toiminta-alue.

Reitti Anttola-Puumala

Visioimme kauden 2021 veneilyä painottuvaksi Anttola-Mikkeli reitille, mutta asiakkaamme veneilivätkin pääosin Anttolan ympäristössä. Ylivoimaisesti suosituimmaksi pitemmäksi etapiksi muodostui kuitenkin venematka Anttola - Puumala. Jopa niin, että se ajettiin yhden päivän aikana edestakaisin.

Merikarttaleike vesireitti Anttola-Puumala.

On totta, että vesireitti Anttola - Puumala antaa kyllä hyvän kuvan Saimaan vetovoimasta matkailukohteena. Reitti alittaa kantatie 62 Lietvedellä sillan kohdalla, jossa kannattaa pysähtyä laituriin ja nousta tielle kesäkioski/kahvilaan. Lisäksi ylhäällä olevalta näköalapaikalta avautuvat huikeat näkymät Saimaalle ja Lietveden maisematielle 62. 

Merikarttaleike vesireitti Mikkeli-Puumala.

Pienelläkin veneellä näkee Saimaata paljon jo yhden päivän aikana. Jokaisella on kuitenkin oma tapansa kulkea vesistössä vapaa-ajallaankin. Sata kilometriä Saimaata, voisikin asenteiden muuttuessa, kulkea hitaasti nautiskellen usean päivän aikana. Tämä tosin vaativan omatoimimatkailijan kohdalla tarkoittaisi Saimaan rantojen palveluiden helppoa löydettävyyttä. Lisäksi majoitus- ym. palveluiden toivoisi olevan lyhytkestoisia ja pienemmille ryhmille kohdistettuja. Kaikki veneilijät, kun eivät ole "erä Jormia" telttoineen, vaan haluavat myös yöpyä puhtaiden valkoisten lakanoiden välissä. Lisäksi moni veneilijä

haluaisi päättää päivänsä saunomisen merkeissä, koska saunoja kyllä Saimaalla riittää.

Tämän ajatuksen päätämme näin: AJA VÄHEMMÄN, OLE ENEMMÄN!

 

Yh­teys­tie­dot

Tilapalvelu Ruuslev Ay

Lukkarilantie 21 A        

04600  MÄNTSÄLÄ     

Y- tunnus  0850440-6                  

puh. +358400202114 

email     reijo@mokkivene.fi    

© MÖKKIVENE-SAIMAA  2021 - 2022