26.11.2021

Veneilyn tilastoa

Veneilykaudelta 2021 on kerrottavana myös tilastoa veneiden käytöstä. 

Jokaiseen veneeseen tuli moottorin käyttöä keskimäärin 70 tuntia. 

Matkaa taittui noin 2000 km / vene.  Matkan keskinopeus on ollut hieman yli 

28 kilometriä tunnissa.

Yhden veneen (Navis 1 / Honda) kohdalla ajettu matka oli pienin, joka ilmeisesti 

johtui siitä, että sillä olivatkin olleet liikkeellä jär­vi­luon­to­nau­tis­ke­li­jat.


Suosituimmat vuokra-ajat olivat kuusi, tai kahdeksan tuntia, eli päiväretki valoisana aikana. Neljän tunnin veneilijöiltä taas saimme kuulla palautteena kommentin: Tänne onkin tultava seuraavan kerran oikein ajan kanssa. Pisimmät vuokra-ajat olivatkin jopa kaksi viikkoa. 


On suuri etu, että veneiden vuokraus ja huolto tapahtuvat samassa toimipaikassa,

Anttolan Kone ja Urheilussa. Tällöin tieto kaluston ja varusteiden käytettävyydestä on reaaliaikainen. Tämän lisäksi venevauriot (lujitemuovityöt) hoitaa Pellos Marin

Ristiinassa.


Kokonaisuutena kausi 2021 Anttolan Satamassa oli parempi kuin odotimme.

Asiakkaamme olivat kotimaasta, ja eivät ehkä vielä niin järviluonnosta innostuneita, kuin olisi voinut odottaa. Anttolan Satamasta pohjoiseen ja aina Luonterille saakka mentäessä on paljon rakentamattomia saaria, joihin rantautumiseen kannattaa perehtyä. Päivän aikana ehtii kyllä löytämään tyynen poukaman, jossa ei häiritse muita ihmisiä, tai tule itse häirityksi. Kokonaisen päivän viettäminen ulkona raittiissa järvi-ilmassa saa ihmeitä aikaan.

Vinkkejä saarivisiiteille täältä...

1637933348930_Navis%201%20potkuri.jpg-me
14.09.2021

Kesästä syksyksi

Venevuokraus Saimaalla Anttolan alueella, jossa pääosin toimimme oli kuluvana kesänä kaikilla toimijoilla erittäin vilkasta. On aivan ymmärrettävää, että veneily hyvällä säällä ja etenkin helteillä on kaikista hauskaa. Se onkin vuokraajan etu, sillä sateella ja tuulella voitkin olla kotona sohvan nurkassa ilman rahan menoa. Täältä voit lukea lisää  aiheesta.

Saimaan neljä vuodenaikaa antavat unohtumattomia elämyksiä hetkessä elävälle ihmiselle. Ne hetket koet

valitettavasti vain paikanpäällä. Syksyn saapuminen

järvimaisemaan taltioituu rantavedessä kamera kädessä

seisoen.

Syksy on hyvää aikaa veneillä, vesillä on tilaa ja rannat

ovat autioita. Julkisuudessa parjattu roskaaminen on havaittavissa vain tulipaikkojen läheisyydessä ja sekin

paikoissa johon on maayhteys. Saarissa siisteys on

ollut parempi.

1631601158705_Vesiraja%20%20001%204mp.jpg-me

Reis­su­ku­via

Joidenkin mielestä järviluonnossa vettä pitkin kulkeminen lihasvoimin olisi se ainut ja oikea tapa.

Oletpa sitten samaa, tai eri mieltä, niin tätä lehtiartikkelia sinun ei kannata ohittaa.

Emme itse ole lihasvoimaa vastaan, sillä pyrimmehän pakkaamaan tavaramme niin, että siirtyminen kanootteihin

on hetkessä mahdollista, jos haluamme. Voimme mökkiveneellä näin toimien kuljettaa tavaramme vaivattomasti kohteesta toiseen samoin, missä vain vettä on riittävästi. Siirtyminen yöpaikasta toiseen voi kuitenkin kestää tunnista kokonaiseen päivään, kiinnostavien kohteiden määrästä riippuen. Vierailut kohteissa ja koko päivän ulkonaolo raikkaassa ilmassa takaavat sitten pitkät ja rentouttavat yöunet.

1631602690268_Per%C3%A4st%C3%A4%20p%C3%A4iv%20001.jpg-me
1631602739385_Per%C3%A4st%C3%A4%20p%C3%A4iv%20002.jpg-me
1631602789361_Per%C3%A4st%C3%A4%20p%C3%A4iv%20003.jpg-me
1631602855539_Per%C3%A4st%C3%A4%20p%C3%A4iv%20004.jpg-me
1631602920957_Per%C3%A4st%C3%A4%20p%C3%A4iv%20005.jpg-me
1631602974717_per%C3%A4st%C3%A4%20p%C3%A4iv%20006.jpg-me
17.08.2021

Mikä veneelle nimeksi?

Vuokrattavien AMT 165 BR veneiden NAVIS nimestä on virinnyt keskustelua kesän kuluessa.

Kun kaikki kolme venettä olivat pihassa, tuli ajatus,

miksi ei tällaiselle mökkiveneellekin voisi antaa nimeä.

Nimen pitäisi olla vieraskielinen, kuten nykyään on tapana. Siispä Suomi-Latina sanakirjasta vastine sanalle

vene, joka olikin navis. Ja koska veneitä käytetään

järviluonnossa kulkemiseen, eli tapahtuma on englanniksi

nature visit (luontovierailu). Sanojen alkuosat  na  ja  vis

yhdistämällä muodostuu myös NAVIS. Lisäksi jatkoksi

järjestysnumero erottamaan veneet toisistaan.

Siinä siis nimi veneille. Näin veneet ovat yksilöityjä,

muutenkin kuin rekisterinumerolla.

1629220238682_navis%202%20,%20%204%20mp.jpg-me
15.6.2021

Toukokuu ja sininen Saimaa

Nyt alkavat veneet olla varusteiltaan samankaltaiset pieniä eroja lukuunottamatta. Veneiden esilläolokin on toivotunlainen.

Yksi vene laiturissa portin takana (Puistolaituri B), jolla mahdollista veneillä, niin kuin paikallinen veneilee.

Heittäytyä kiireettömästi juttusille muiden veneilijöiden kanssa ja jos oikein onnistaa, niin voi saada ostettua tuoretta kalaakin kotiin vietäväksi.

Toinen vene asiointilaiturissa Ravintola Poijun edessä.

Tällä veneellä on myöhemmin tarkoitus kokeilla alle

neljän tunnin pyrähdyksiä Saimaalle. Aivan kuin

asiointeja järvelle ilman tankkausta. Uskomme, että

tällaisellekin helpolle palvelulle on tilausta.

Veneeseen on tulossa lisäpaikannin, jotta tuntihintaan

sisältyvä polttoaineosuus olisi luotettava.

Kolmas vene on trailerilla Anttolan Koneen edessä.

Se mahdollistaa sellaisen vuokrauksen, jossa

halutaan veneen pohjakin tarkastaa ennen matkaa.

Kun vene palautuu ja se taas nostetaan trailerille

tarkastukseen, niin molemmin puolinen jälkipuinti

mahdollisista vaurioista on selkeämpää.

1623768158803_mokkivene.fi%204%20mp.jpg-me

Yh­teys­tie­dot

Tilapalvelu Ruuslev Ay

Lukkarilantie 21 A        

04600  MÄNTSÄLÄ     

Y- tunnus  0850440-6                  

puh. +358400202114 

email     reijo@mokkivene.fi    

© MÖKKIVENE-SAIMAA  2021 - 2022